Tasa-arvoa ja tasavertaisuutta

Tasa-arvosta on puhuttu Suomessa pitkään lähinnä sukupuolten välisenä kysymyksenä. Vaikka maassamme naiset ja miehet ovat monella tapaa yhdenvertaisessa asemassa, emme ole lainkaan niin tasa-arvoisia kuin kuvittelemme. Esimerkiksi palkkatasa-arvo on edelleen toteutumatta, naisten uranäkymät ovat heikommat ja esimerkiksi naisjohtajien määrä johtajista on alempi kuin euroalueen maissa keskimäärin. Lisäksi hoivaan ja vanhemmuuteen liittyvä työnjako on edelleen epäsuhtainen. Naisten hoivavastuu on suurempi. Tämä on nurinkurista, sillä naiset ovat olleet jo pitkään selkeästi koulutetumpia kuin miehet. Tarvitaan määrätietoista työtä, jotta naiset saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen, heillä on yhdenvertaiset mahdollisuudet edetä urallaan, eivätkä he näänny kaksinkertaisen työtaakkansa alle. Toteutuakseen tämä vaatii, että miesten tulee ottaa nykyistä enemmän vastuuta kodista, lasten kasvatuksesta ja ikääntyvien vanhempien hoivasta.

Sukupuolten välinen tasa-arvotyö ei kuitenkaan riitä, vaan nopeasti kehittyvässä globaalissa maailmassa on otettava huomioon yhä suurempi määrä eriarvoisuutta aiheuttavia ilmiöitä. Käsitystä tasa-arvosta pitääkin laajentaa. Esimerkiksi etnisyyteen ja rotuun, seksuaalisuuteen tai sukupuolten moninaisuuteen liittyvät kysymykset on otettava entistä tarkemmin huomioon niin lainsäädännössä, työelämässä kuin muuallakin yhteiskunnassa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä tasa-arvon sisältöjen tuomiseen kasvatukseen ja koulutukseen.

Syrjinnän kitkemiseen työelämässä on syytä kiinnittää huomiota monesta syystä. Kun perinteisten työsuhteiden tarjoama työsuojelullinen turva on hävinnyt, työntekijät ovat kokeneet enemmän turvattomuutta työssään. Sukupuolittunut häirintä on lisääntynyt erityisesti aloilla, jossa työntekijät toimivat yrittäjämäisessä asemassa. Lisäksi moniperustaiseen syrjintään on kiinnitettävä huomiota, jotta maahanmuuttajataustaisten suomalaisten työllistyminen helpottuisi ja vanhempainvapaisiin liittyvässä lainsäädännössä on otettava huomioon sukupuolten tasa-arvo ja se on ulotettava koskemaan tasapuolisesti kaikenlaisia perheitä.

Tasa-arvo on myös ihmisoikeusasia. Trans-laki kaipaa kipeästi uudistamista, jotta kaikkien perustuslailliset ihmisoikeudet olisivat kunnossa.

Julkaistu myös Keskisuomalaisessa 19.3.2019

Järkeä liikuntapaikkarakentamiseen!

Suomen liikuntaolosuhteet ovat ottaneet viimeisten vuosikymmenien aikana valtavia harppauksia eteenpäin. Suomeen on rakennettu erittäin kattava jäähalliverkosto, uimahalleja, tekonurmia sekä laskettelukeskuksia. Nämä usein verorahoilla kustannetut parannukset liikkumisen infraan ovat olleet harrastajan näkökulmasta erinomainen mahdollistaja.

2010-luvun massiiviset hankkeet kuten Tampereen Kansi ja Areena ja HIPPOS2020 ovat sen mittaluokan hankkeita, että niihin on jo lähtökohtaisesti pyritty hankkimaan suuri määrä ulkopuolista rahaa, jotta rakentaminen on edes mahdollista.

Mitä näiden ensiluokkaisten tilojen myötä tapahtuu harrastusten kustannuksille? Kun rakennushankkeita tehdään sijoittajien rahoilla, he suurella todennäköisyydellä odottavat saavansa sijoittamalleen pääomalle vastinetta. Liikuntapaikoissa liikkumista harrastavat ovat lähinnä seurojen jäseniä tai yksittäisiä kansalaisia. Siten on oletettavaa, että liikkumisen kustannukset ovat olosuhteiden parantuessa jatkuvasti nousussa. Liikkumisen kustannusten nousua hoidetaan tällä hetkellä polttamalla kynttilää kahdesta päästä. Verovaroista yhä suurempi osuus menee liikuntavuorojen tukemiseen samalla kun harrastajien maksut ovat jatkuvassa nousussa.

Jos tilannetta ajatellaan kansanterveyden näkökulmasta, on huomioitava, että etenkin pienituloisemmalle väestönosalle liikkumisen ja urheilun maksullisuus on jo nyt suuri ongelma. Jos kustannukset jatkavat nousuaan nykyistä tahtia, näemme tulevaisuudessa yhä selkeämmin luokkaerot ihmisten liikkumisessa.

Yhteiskuntamme osallistuu hyvin voimakkaasti lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen, jotta vanhempien tulot eivät vaikuttaisi heidän harrastuksiinsa. Tämän sivutuotteena täysi-ikäiset liikkujat joutuvat maksamaan liikkumisestaan todella kovia maksuja. Opiskelijan, työttömän tai pienituloisen yksinhuoltajan budjetilla tämä tarkoittaa sitä, että on tehtävä oikeasti kipeitä valintoja esimerkiksi ruuan ja liikunnan välillä.

Onkin todettava, että liikuntapaikat on suunniteltava siten, että yhteiskunnan kantokyky mahdollistaa niiden kattavan käytön. Liikuntapaikkoja ei voida suunnitella ainoastaan eliitin ehdoilla tai syömävelan varaan. Liikkumisen on oltava mahdollista kaikille.

Perusteltu perustulo

Elämme murrosaikaa työelämän näkökulmasta. Yhä suurempi osa työmarkkinoille saapuvista ei saa enää mahdollisuutta vakituiseen työpaikkaan, vaan elanto koostuu silpusta ja pienistä työn palasista. Lyhytaikaiset työsuhteet ja freelance-toiminta lisääntyvät jatkuvasti. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä synnytettiin täysin erilaisena aikana, jolloin työtä tekevän talous oli usein yhden pysyvän päivätyön varassa.

Työttömyyskorvaus sopi erinomaisesti aikaan, jolloin työtä oli tarjolla lähes jokaiselle sitä haluavalle. Työttömäksi jäädessään, sai mahdollisuuden toimeentuloon kunhan osoitti, että ei tee töitä. Kysymys kuulukin: onko nykyaikana enää järkevää perustaa perustoimeentulon saamista sen todistamiseen, ettei tee mitään? Jos ajatellaan järjestelmän kokonaistuottavuutta tai ihmisten mahdollisuutta tuottaa lisäarvoa yhteiskunnalle ja itselleen, ajatus työn tekemättömyyden todistamisesta kuulostaa täysin absurdilta.

Työttömyysetuuden kiinnittäminen työttömyyteen on luonut kannustinloukun. Työtä ei yksinkertaisesti kannata vastaanottaa sosiaalietuuksien leikkaantumisen vuoksi.

Erityisen ongelmalliseksi tilanteet käyvät silloin kun henkilö yrittää todistaa työttömyytensä, mutta samalla putoaa hetkeksi kokonaan yhteiskunnan tukiverkon ulkopuolelle. Karenssit katkaisevat kaiken toimeentulon hetkeksi. Etenkin ihmiset, jotka elättävät myös muita ihmisiä, joutuvat huollettavineen täysin muiden hyväntekeväisyyden armoille karenssin kohdatessa.

Perustulo hyvin toteutettuna on yksi tärkeistä asioista sosiaaliturvan kokonaisuudistuksessa, mutta ei ainoa. Suomen järjestelmä on muuttunut yhä hankalammaksi niille, joiden toimeentulon varmistamiseksi se on luotu. Tukia saadakseen ihmisellä on oltava tiedollisia, taidollisia ja ajallisia resursseja käytössään. Järjestelmä vaikuttaakin nykyään lisäävän eriarvoisuutta ja syrjäytymistä monimutkaisuutensa vuoksi. Sen vuoksi järjestelmä on muutettava byrokratiaa karsivaksi, tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.

Hallitus esitti ratkaisuksi työttömyyteen ja kannustinloukkuihin mm. aktiivimallia. Aktiivimalli toimi tuloleikkurina yli puolelle työmarkkinatukea saaville, eikä onnistunut nostamaan pysyvää työllistymistä lainkaan. Ainoastaan lyhytaikaiset työsuhteet ovat alkuvuoden aikana lisääntyneet. Ikääntyvistä työikäisistä jopa 90% ei kyennyt täyttämään mallin vaatimuksia. Aktiivimalli on lisännyt epätyypillisiä työsuhteita ja kannustinloukkuja sekä suorastaan epäinhimillisiä kafkamaisia tarinoita 2000-luvun Suomessa.

Ratkaisu, jota aikamme työelämän haasteisiin esitetään, on perustulo. Perustuloa ovat ryhtyneet puoltamaan lähes kaikki puolueet eri painotuksilla. Valmistelussa on erittäin tärkeää ottaa huomioon eri viiteryhmät ja perustulon sopivuus kaikille; aikuisväestölle opiskelijasta eläkeläiseen. Perustulon ei tarvitse olla passivoivan suuri, mutta sen on riitettävä perusterveen aikuisen vähimmäismenojen kattamiseen. Perustulon päällä on säilytettävä harkinnanvaraisia tukia sellaisia tilanteita varten, missä ihmiset eivät kykene perustulon päälle ansaitsemaan lisätuloja tai ovat työuransa saattaneet loppuun. Harkinnanvaraisen osuuden säilyttäminen perustulon lisäksi takaa sen, että yhteiskunta auttaa myös enemmän apua tarvitsevia. Jos uudistus toteutetaan aidosti inhimillisistä lähtökohdista, leipäjonot ovat tulevaisuudessa historiaa.

Perustulo on panostus aktiiviseen ja välittävään ihmiseen ja hyvinvointiyhteiskuntaan. Lähimenneisyyden uudistukset ovat tarkoittaneet lähes poikkeuksetta leikkauksia tai heikennyksiä kansalaisten toimeentuloon tai palveluihin. Nyt on aika tehdä uudistus, joka tehdään ihmistä varten.

Kirjoitettu kesällä 2018